Louhisaaren ”kailavakankainen” pariisilaispuku

Vuonna 2016 Suomen kansallismuseo sai merkittävän täydennyksen pukukokoelmaansa, kun vapaaherratar Christina Klingspor o.s. Sparre Ruotsista lahjoitti Louhisaareen kaksi Mannerheim-suvun naisille kuulunutta muotipuvun yläosaa 1840-luvulta. Paitsi että lahjoitukseen liittyy runsaasti suomalaista kulttuurihistoriaa, esineet tarjoavat samalla arvokasta aineistoa museon pukututkimukselle niin materiaalien kuin käsityönkin osalta.

Toinen yläosista on hyvin todennäköisesti kuulunut marsalkka Mannerheimin isänpuoleiselle isoäidille kreivitär Eva Vilhelmina von Schantzille ja toinen äidinpuoleiselle isoäidille Charlotta Johanna Jägerskiöldille. Viimeksi mainittu on erityisen mielenkiintoinen, koska sen yhteydessä on säilynyt pariisilainen ostokuitti, jonka mukaan puvun on ostanut Pariisissa 5.7.1841"Madame Jilin". Ilmeisesti nuorikko oli jo pian häidensä jälkeen Pariisissa pukuostoksilla.

Charlotta Johanna Ottiliana Jägerskiöld (1814-1844) avioitui 22.5.1841 Johan Jakob Julinin kanssa. Vuorineuvos Julin (aateloituna von Julin) oli naimisissa kaikkiaan neljä kertaa. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli oululaisen kauppaneuvoksen tytär Elisabet Katarina Keckman, joka kuoli 1815 synnytettyään ensimmäisen lapsensa kuukautta aikaisemmin. Toinen puoliso Emilia Lindsay oli skotlantilainen papintytär. Myös Emilia menehtyi synnytyksen komplikaatioihin synnytettyään viidennen lapsensa vuonna 1835. Julinin kolmas ja neljäs puoliso olivat sisaruksia. Charlotta Johanna Jägerskiöld kuoli kolmannen lapsensa synnytykseen. Neljännen kerran Julin avioitui 1846 Engel Catarina Lovisa Jägerskiöldin kanssa ja sai hänen kanssaan vielä kaksi lasta. Charlotta Johannan 1842 syntyneestä tyttärestä Hedvig Charlotta Helena von Julinista tuli aikanaan marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin äiti.

Pariisista hankittu puku, josta vain yläosa on säilynyt, on harmaanvihertävää, vaaleansiniraitaista pékin-silkkiä, johon on chiné-tekniikalla kudottu ruskeita oksia ja turkooseja kukkakimppuja. Pékin-nimitys viittaa kankaaseen, jossa on eri sidoksin toteutetut loimen suuntaiset raidat. V-pääntie on avara ja sen väljyyttä säädellään niskasta solmittavalla puuvillanyörillä. Helmaa, jossa edessä on loiva V-nipukka, kiertää kolmiosainen tere. Yläosa kiinnitetään takaa 12 messinkihakasella, ja se on vuorattu luonnonvaalealla puuvillakankaalla, hihat tärkätyllä harsokankaalla. Miehusta on muotoiltu viuhkamaisesti kuudella sisäänotolla, joista yhdessä on vielä jäljellä luu. Koristelu muodostuu edessä keskisauman molemmin puolin kahdesta vinoon leikatusta ja taitetusta kangaskaistaleesta, jotka kaartuvat taakse niskan yli kaulusmaisesti. Lyhyissä suorissa hihoissa on kolme vastaavanlaista laskosta. Käsityö on erittäin huoliteltua. Ostokuitin mukaan pukuun on kuulunut myös pitkät hihat, mikä käytännön syistä oli tuohon aikaan varsin tavallista.

Chiné tarkoittaa menetelmää, jossa kankaan loimilankoihin on ennen kutomista painettu monivärikuvioita. Tekniikka tuli Euroopassa suosituksi 1700-luvun puolimaissa yleisen itämaistyylisen suunnitteluvillityksen myötä. Vaikka ensimmäiset esimerkkikappaleet tulivat luultavasti Kiinasta, niin jo 1760-luvulla Ranskassa valmistettiin omia loimivärjättyjä chiné-silkkejä. Niistä ommeltiin muodikkaita kallisarvoisia kesäpukuja. Marie Antoinette, tuleva Ranskan kuningatar, on kuvattu 1769 maalatussa muotokuvassa chine´-puku yllään. Muotokuva lähetettiin hänen tulevalle sulhaselleen.

Euroopassa tekniikka oli vaikea ja suuria kuvioita tehtiin vain Ranskassa. Pohjakankaana käytettiin yleensä ohutta taftia, värimaailma koostui kevyistä pastellisävyistä. Näiden silkkien myöhempi englantilainen nimitys oli Pompadour-tafti, mutta madame de Pompadourin yhteys tähän nimenomaiseen kangaslaatuun ei ole yksiselitteinen. Valtaosa chiné—silkeistä oli ranskalaisia ja huomattavasti kalliimpia kuin Englannissa kudotut. Ranskassa chiné-värjätyt silkkikankaat olivat erittäin suosittuja 1770- ja 80-luvuilla pudotakseen pois muodista seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Suuren takaisin paluun ne kokivat 1840—1860-luvuilla. Vaikka silkit eivät enää myöhemmin nousseet aiemman veroiseen suosioon, niitä valmistettiin Ranskassa koko 1800-luku aina 1900-luvun alkuun asti.

Yksityiskohtakuvasta voi nähdä kankaan loimivaltaiset vaaleansiniset raidat sekä sen, kuinka muualle vaaleansinisellä ja ruskealla värjätyt loimet muodostavat vesivärillä tehdyn kaltaisia kukkakuvioita. Vesivärityyppistä, ikat-tekniikasta johdettua kuviointia kutsuttiin Ranskassa chiné a là branche. Siinä kuviot on värjätty loimeen niputtamalla langat halutulla tavalla. Tämän jälkeen kangas on kudottu normaaliin tapaan kangaspuissa. Käsityönä tehty valmistustapa vaati aikaa ja tuli kalliiksi. Painannan, kudonnan ja värjäyksen yhdistävä menetelmä antaa jokaiselle kangasmetrille taideteoksen ainutkertaisuuden – ikään kuin käsin maalatun vaikutelman.

Charlotta Johanna ei ehtinyt kauan käyttää varsin vartalonmyötäistä muotipukuaan, olihan hän lähes kaiken aikaa raskaana ennen varhaista kuolemaansa. Puku lieneekin periytynyt esikoistyttärelle ja hänen kauttaan kulkeutunut Mannerheim-sukuun. Ostokuitin säilyminen teki rouva Julinin puvusta kertaheitolla kiinnostavan. Sattumalta säilyneen paperipalan avulla saatiin tarkka ajoitus ja kankaan tuotenimi, puvun omistaja sekä valmistaja selville.

Tämä saattaa olla ainoa Suomen museokokoelmiin päätynyt chiné-silkkivaate. On toisaalta myös mahdollista, että tulevaisuudessa tutkimustiedon lisääntyessä löytyykin vielä lisää esimerkkejä tästä aikanaan suositusta ja kiehtovasta kangastaiteesta.

Ostokuitista selviää, että rouva Julin oli asioinut Hippolyte Delacourtien mm. silkkejä ja iltapukuja myyneessä liikkeessä rue dela Paix 22:ssa. Pekin chiné –kangasta pukuun oli ilmeisesti kulunut neljä kyynärää. Hinnaksi on kuitattu 150 frangia 50 centimeä.

Marsalkka Mannerheimin isoäideille kuuluneet yläosat (2016018:1-2) ovat esillä Louhisaaren kesänäyttelyssä 2018.

Outi Flander

Lähteet:

Fashion: Collection from the Kyoto Costume Institute, A History from the 18th Century to the 20th Century. Taschen, 2002, pp. 56-57.

The Dreamstress. Terminology: what are ikat, abr, warp-printing and chiné?