Nuuskaa ja kauneuspilkkuja

Kuukauden esine - Huhtikuu 2022

Ranskan hovissa syntyi 1700-luvulla uusi elämänmuoto, jota parhaiten kuvaa keveys ja miellyttävä eleganssi. Naisellinen kauneusihanne koostui ehostuksen, kampauksen ja pukeutumisen huolella harkitusta yhteispelistä. Tämän kevytmielisen tyylin ylläpitämiseksi nainen tarvitsi varteenotettavan garderobin ja ennen kaikkea lukemattoman määrän erilaisia säilytysrasioita.

Kallisarvoiset käyttötarkoitukseltaan vaihtelevat pikkurasiat olivat jo aikoinaan keräilytavaraaa, ja niistä ollaan edelleenkin valmiiita maksamaan. Nuuskarasia (tabatière) syntyi, kun nuuskaamisesta 1600-luvun lopulla tuli yläluokan keskuudessa hienoa ja muodikasta. Esineen kotimaa, kuten nimestäkin voi päätellä, on Ranska, jonka hovin galantti maailma määräsi muodin tahdin. Ylellinen välttämättömyysesine ilmaisi hienovaraisesti käyttäjänsä sosiaalisen aseman. Taiteilijat,erityisesti kultasepät ja miniatyyrimaalarit, antautuivat innolla uuteen aluevaltaukseen: valmistamaan rasioita nelivärikullasta, maalatusta posliinista tai emalista, kilpikonnanluusta, simpukankuorista, akaatista ja muista kivilajeista. Nämä pienet kannettavat taide-esineet olivat ruhtinaiden armonosoituksia alempiarvoisille ja myös keräilyn kohteita. Rasioita valmistettiin sekä miehille että naisille, jälkimmäisille tarkoitetut olivat pienempikokoisia. Ajan flirttailevaan tyyliin kuului, että rasiassa saattoi olla kaksi kantta, joista alemman sisäpintaan oli maalattu peittelemättömän rivo eroottinen kuva. Paitsi nuuskaa rasioissa voitiin säilyttää toalettitarvikkeita, lääkkeitä, kauneuspilkkuja jne.

Rokokoon naisihanne oli erittäin feminiininen. Runoilijat ylistivät häntä paimenettarena, joka lepäsi tai muutoin oleskeli pastoraalimaisemassa. Madame de Pompadour ja madame du Barry ovat saaneet kuninkaan rakastajattarina kunnian edustaa jälkipolville 1700-luvun naisellista kauneusihannetta ja kevytmielisyyttä. Tähän ideaaliin, joka mahdollisti seikkailun ja paon arkipäivästä, päätyminen edellytti naisilta kärsivällistä toalettia meikkauksineen, kampauksineen ja pukeutumisineen. Meikin, puuterin ja kauneuspilkkujen merkityksen kasvaessa hyvin varustetusta kampauspöydästä peileineen ja pikkupurkkeineen tuli yksi kodin statushuonekaluista. Sen luona otettiin mielellään vastaan vierailijoita ja ystävättäriä kuten ajan tunnettujen taiteilijoiden maalaamista ryhmäkuvistakin käy ilmi. Näytelmän päähenkilöllä oli luonnollisesti yllään valkoinen kampaus- tai puuteriviitta (peignoir). Ruotsiksi tätä ulkoasunsa kimpussa tuntikausia uurastavaa ihmisryhmää luonnehditaan osuvasti meikkinukeiksi ja puuterisankareiksi (”sminkdockor och puderhjältar”).

Kauneuspilkut oli tehty mustasta taftista tai ohuesta nahasta vaihtelevan muotoisina aina pyöreistä pieniin figuurisommitelmiin asti. Uskotaan että pilkkujen sijoittelulla oli salainen kielensä, kuten myös ajan suosikkiasusteella viuhkalla, mutta tärkeämpi tehtävä niillä kuitenkin oli ihon valkoisuuden korostajina ja virheiden peittäjinä. Kauneuspilkut tarvitsivat rasian (boîte à mouches) kuten nuuskakin. Ne olivat tavallisesti suorakaiteisia, toisinaan ovaaleja tai pyöreitä ja muistuttivat nuuskarasioita joskin olivat ehkä litteämpiä. Periaatteessa mikä tahansa rasia kelpasi, mutta varta vasten tarkoitukseen tehdyissä oli usein saranakansi ja peili sisällä. Posliini- ja emalirasiat sopivat kauneuspöydälle, pientä eleganttia rasiaa puolestaan voitiin kuljettaa mukana. Suosittuja olivat myös ranskalaiset kultaiset emalikoristeiset yhdistelmärasiat poskipunalle ja kauneuspilkuille. Madame de Pompadourin kerrotaan käyttäneen joutsenen muotoista emalirasiaa. Nuuskaamisen tapaan kauneuspilkut olivat sekä naisten että miesten suosiossa—tosin viimeksimainittujen vähemmän.

Maalauskoristeltuja emalilla pinnoitettuja rasioita tehtiin kuparista Englannissa niin, että voitiin puhua suorastaan teollisuudesta (Battersea, South Staffordshire), joka kilpaili edullisuudessa saksalaisen posliinin kanssa. Ennen kuparin hyödyntämistä oli tosin kultaa päällystetty valkoisella emalilla. Myös Saksassa (Dresden) valmistettiin posliinirasioiden rinnalla emaloituja rasioita, mutta ei siinä määrin kuin Englannissa. Kertaalleen poltettu rasia koristeltiin maalauksin samaan tapaan kuin posliinin yhteydessä ja poltettiin uudelleen.

6313 1 1
Maalattu emalirasia 6313:1, Antellin kokoelmat, (6 x 7,5 x 4,5 cm), noin 1770. Kuva: Ilari Järvinen, Museovirasto.

Suomen kansallismuseon valkoiseksi emaloitu rasia on luultavasti nuuskaa varten tarkoitettu, mutta sitä on voitu käyttää myös kauneuspilkkujen säilytykseen. Kuva-aiheiden perusteella se on kuulunut naishenkilölle. Saranakansi ja rasian suureuna on kehystetty kullatulla messinkilistalla. Ulkopuolen kansikuvan pariskunta ja etusivun pensaan juurella oleileva paimenetar esiintyvät värillisinä muotipuvussa. Puut, pensaat, maasto sekä pohjan ruususommitelma on toteutettu grisaillena. Summittainen maalaustyyli etenkin maiseman osalta ja aihevalinta yleensä johtavat ajatukset suoraan moniin viuhkojen varjostinkuvituksiin. Pääosin valkoiseen sisustaan tuo väriä kanteen maalattu nojatuolissa istuvan naisen muotokuva, josta ilmenee ajan puku-, kampaus- ja korumuoti. Naisen kaulan seutu oikealta puolelta on kuitenkin tuottanut maalarille vaikeuksia: hän ei selvästikään ole ollut täysin perillä tämän kohdan käsittelystä. Ruusuhiuksisen naisen etusormi näyttäisi osoittavan korvakorua tai mahdollisesti kolmea kauneuspilkkua oikeassa silmäkulmassa.

6313 1 2
Sisäkannen muotokuvassa noin 1700-luvun puolivälin muodin mukainen nainen osoittaa viehkeästi etusormellaan oikeaa poskeaan—kenties kolmea kauneuspilkkuaan. Kuva: Ilari Järvinen, Museovirasto.

Muotokuvat olivat suosittuja hienojen rasioiden kansissa, ja emalirasioidenkin sisäkansissa ne olivat tavallisia. Preussin hovissa muotokuvamaalarina työskennelleen Antoine Pesnen (1683—1757) taidokkaat työt, erityisesti Fredrik Suuren muotokuvat, lienevät innoittaneet nuuskarasioiden koristelijoita laajemminkin. Kuvissa naisilla on toisinaan viuhka kädessään, ja kauneuspilkut kasvoissa kuuluivat luonnollisesti myös asiaan. Emalirasioiden maalauskoristelu on vaihtelevan tasoista. Ruotsissa vielä 1790-luvulla naiset käyttivät kauneuspilkkuja, vaikka ne olivat mannermaalla jo käyneet epämuodikkaiksi. Nuuska-ja kauneuspilkkurasiatkin hävisivät vähitellen muodin hiipuessa kampauspöydiltä ja siirtyivät jatkamaan elämäänsä kauniina koriste- ja keräilyesineinä.

Outi Flander

Kirjallisuutta

Bramsen Bo 1965. Nordiske snusdåser på europæisk baggrund. København.

Corson Richard 1972. Fashions in Makeup. Great Britain.

Lindvall-Nordin Christina 1976. Sminkdockor och puderhjältar. Kulturen 1976, s. 117—128.

Tabatière. Kulturen 1959, s. 38—41.