Tuulaskoura ja atrain

Marraskuun kuukauden esineet ovat kalastusvälineitä, tuulastuksessa käytettävät tuulaskoura ja atrain. Tuulaskoura on Somerniemeltä ja atrain Savitaipaleelta. Molemmat on liitetty Suomen kansallismuseon kokoelmiin 1890-luvulla.

Kun sää on suotuisa – ilta tyyni ja pilvekäs, sateeton yö luvassa – kokoaa tuulastaja tarviskalunsa ja kantaa ne rantaan vesille lähteäkseen. Hän valitsee, jos hänellä useita veneitä on, keveimmän, kernaimmin ruuhen. Asettaa valaistusaineet pohjalle, samoin atraimen sekä haavin, jos hän tätä käyttää, ja kiinnittää kopran. Usein paikkakunnin lähtee hän vesille vallan yksin, mutta tavallisempaa ehkä on, että hänellä on toveri kyyditsijänä, sillä tässä tapauksessa hän itse saa rauhallisesti pitää huolta vain kalojen tähystelemisestä ja niitten pistämisestä.

Tuulastus – vanha kalastusmuoto

Kaloja alettiin pyytää tuulastamalla jo satoja vuosia sitten. Keväällä tuulastettiin yleensä päivänvalossa ja syksyllä pimeään aikaan. Jos veneessä oli kaksi henkilöä, toinen kuljetti venettä mahdollisimman äänettömästi matalassa rantavedessä, ja toinen oli valmiina iskemään kaloja atraimella. Saaliskaloja olivat muiden muassa hauki, lahna ja made. Pimeällä kalastamiseen paras sää oli pilvinen, tyyni ja sateeton. Tällöin kalat erottuivat pohjasta parhaiten.

Kun kalastaja näki sopivan saaliskalan, hän laski atraimen terän hiljaa veden pintaan ja iski sen terävästi kalan niskaan. Isokokoisia kaloja on saatettu iskeä myös pyrstöpuolelle, jotta kala ei voinut käyttää voimakasta pyrstöään irti pyristelemiseen. Atraimen terä iskettiin kalaan yleensä poikittain, näin kalaan oli helpompi osua kuin pitkittäin iskettäessä.

Hiljaa ja äänettömästi lipuu vene eteenpäin; ei niin pisaraa valahda soutimesta, jota kaiken aikaa pidetään veden sisässä tai korkeintaan nostetaan sen pintaan. Liikkumatta, tummana varjona kuvastuen tulipiiriin seisoo tai kykkii pyytäjä veneensä kokassa ja pitää atrainta varalla.

Tuulaskoura, tuohukset ja atrain

Veneen lisäksi tärkeimmät tuulastusvälineet olivat tuulaskoura ja atrain. Kalastajalla saattoi olla mukanaan myös haavi. Tuulaskouran muita nimityksiä ovat muiden muassa kopra, parila, arina ja halstari ja atraimen ahrain, arina ja ahingas.

Tuulaskoura kiinnitettiin veneen kokkaan. Kourassa oli yleensä puinen varsi. Toisessa päässä oli rautainen, monihaarainen teline, johon laitettiin palavaa materiaalia kuten tervaksia, päreitä tai tuohta. Lounais-Suomessa tuulastamista onkin kutsuttu tuohustamiseksi. Pimeällä tuulastamista on kutsuttu myös soihduilla käymiseksi. Mitä korkeammalla tuulaskoura oli, sitä laajemman alueen tuli valaisi.

Atrain voi olla lyhyt- tai pitkävartinen. Rautaisissa piikeissä oli yleensä väkänen, jotta kala tarttuisi atraimeen tiukemmin.

Joskus tulee joku kala uida jorotellen aivan tulta kohti, ikään kuin ihailemaan omituista yöllistä valkeutta. Erittäinkin ovat anger, säynäs ja siika herkät lähestymään soihtua. … Pyytäjän on tarkasti valvominen, ett’ei hänen varjonsa satu haettavaan saaliiseen, sillä siitä se heti aristuu. Muutamin paikoin soihdulla kävijät nokeavat kasvonsa – semminkin lohia pyydettäessä – ett’eivät ne erottuisi ympäröivästä yöpimeästä.

Tuulastus 2000-luvulla

Myös nykyään tärkeimmät tuulastusvälineet ovat vene, atrain ja valaisin. Atrain ei ole juurikaan muuttunut vuosisatojen aikana, mutta valaistusvälineet ovat nykyään hyvin erilaisia kuin aikaisemmin. Tervaksien ja muun palavan materiaalin sijaan valaistukseen käytetään esimerkiksi kevyitä led-valoja. Pimeässä syysyössä valon avulla kalastamisen jännittävyys ei varmasti ole hävinnyt, tulipa valo sitten palavista tervaksista tai led-valosta.

Puheena oleva kalastuslaji on ehdottomasti hupaisimpia ja viehättävimpiä. Tähän tosiasiaan vaikuttaa ehkä enin öinen pyyntiaika sekä se, että itse pyynti vaatii määrättyjä edellytyksiä: ennen kaikkea nokkeluutta ja hyvinkin tarkkaa näköä. Lisäksi ovat saaliina nousevat kalat verraten kookkaita. Ei voi kyllin ihmetellä ja ihailla sitä vedenalaista maailmaa, joka kummallisena näytelmänä soihdun yksin valaistessa keskellä syysyön pimeyttä ja kuoleman hiljaisuutta avautuu silmien eteen.

Kerttuli Hoppa

Lainaukset ovat U. T. Sireliuksen kirjasta Suomalaisten kalastus I–III.

Kirjallisuutta

Aulio Olli (toim.) 2010. Vapaa-ajan kalastaja. Neljästoista painos. Gummerus.

Sirelius U. T. 2009. Suomalaisten kalastus I–III. Näköispainos vuosina 1906–1908 ilmestyneistä teoksista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1252, Tiede.

Vuorela Toivo 1979. Kansanperinteen sanakirja. WSOY.

Vuorela Toivo 1975. Suomalainen kansankulttuuri. WSOY.