Pesumäntä

Kuukauden esine - Maaliskuu 2017

Lokakuussa 2016 Suomen kansallismuseon kokoelmiin saatua pyykinpesulaitetta mainostettiin aikoinaan seuraavanlaisesti: "Erittäin edullinen tarjous perheenäideille. Rekord-Sauger – luotettava länsisaksalainen pesukone hintaan 2.970:-. Vakuuttautukaa henkilökohtaisesti – suorittakaa 10 päivän koepesu Rekord-Saugerilla. Mikäli olette siihen tyytyväinen, pidätte sen, muussa tapauksessa palauttakaa se ja kokeilu ei ole maksanut teille mitään. Huom. Lähetämme Teille myöskin ilmaiseksi pesupulveria, koepesua varten."

Vaatteiden pesu oli kansanomaisessa yhteiskunnassa tyypillisesti naisten velvollisuus. Pyykin pesu, nostelu ja kuljettaminen olivat raskasta työtä, raskaudessaan sitä verrattiin metsätöihin ja kivenhakkaamiseen. 1950-luvun alussa Työtehoseura arvioi, että kodin töistä pyykinpesu vei viidenneksen.

Aiemmin pyykinpesu tapahtui karkeampien kuitujen kohdalla keittämällä ja ohuempien kuitujen osalta mekaanisesti pyykkilautaan hieromalla tai pesukartulla hakkaamalla. Käyttövaatteet pestiin tarpeen mukaan, mutta lakanapyykillä käytiin huomattavasti harvemmin, yleensä pari kertaa vuodessa. Pesuaineena käytettiin itse keitettyä saippuaa ja lipeää.

Ennen varsinaista pesua pyykkejä liotettiin yön yli. Koska juoksevaa vettä ei ollut, kesällä pyykki kannettiin rannassa kiehuvien patojen ääreen, jossa lakanat pestiin puhtaiksi rantakivellä hakkaamalla niitä rivakasti pesukartuilla, lopuksi pyykki huuhdottiin järvivedellä. Talvella saunojen, karjakotien tai pyykkitupien padoissa keitetyt pyykit kuljetettiin vesikelkalla saaveissa järven jäälle, jonne oli hakattu avannot pyykin huuhtomista varten. Pyykkääjien kädet altistuivat ensin kuumalle ja sen jälkeen kylmälle vedelle.

Ensimmäiset pyykinpesukoneet olivat pyöriviä rumpuja, joissa likoavaa pyykkiä pyöritettiin käsivoimin. Laite oli saavin näköinen puinen pytty, jota kutsuttiin Emännän avuksi. Kammen liikuttamisen vaikutuksesta kannen siipilaite alkoi pyöriä ja liikuttaa pyykkiä.

Kuukauden esineeksi valittu, 1940-luvulla patentoitu tyhjiö-pyykinpesulaite jäi Suomessa melko tuntemattomaksi. Lahjoituksen vastaanottajana voin tunnustaa, että se oli minullekin aivan vieras esine. Siitä löytyi kuitenkin maininta Emännän tietokirjasta vuodelta 1957, jossa pesumännän käyttöä valistettiin seuraavasti: Ellei ole mahdollisuutta pesukoneen hankintaan, helpottaa pesumäntäkin jo huomattavasti pesutyötä. Sen avulla voidaan ”purskutella” irronnut lika liotetuista vaatteista, huuhtominen käy kätevästi pesumännän avulla ja voidaanpa lievemmin likaisten vaatteiden ja esim. sukkien pesukin suorittaa pesumännällä. Pesumäntänä voidaan pelkästään pesutarkoituksiin aiottujen pesumäntien ohella käyttää suurta, puhdasta, kumista viemärinpuhdistusmäntää. Pikkupyykin pesuun soveltuu sen sijaan pieni, tavallinenkin viemärimäntä.

Pesumännän alkuperäinen käyttäjä hankki laitteen siinä vaiheessa, kun perheen lapset olivat jo muuttaneet pois kotoa. Käyttäjä pesi laitteellaan siis kahden hengen talouden kaikki pyykit, aluksi peltisessä vadissa, myöhemmin kylpyammeessa. Hän ei ostanut koskaan pyykinpesukonetta, vaan käytti pesumäntää elämänsä loppuun saakka eli vuoteen 1991. Lahjoittaja kutsui pesumäntää hauskasti nimellä ”pesulutkutin”.

Pesumäntä on valmistettu alumiinista ja on siksi kevyt, varsi on puuta. Laite on 104 cm korkea ja varsinainen pesuosa halkaisijaltaan 20 cm. Se vie siis vain vähän tilaa. Eikä se ollut kovin kallis hankittava, yllä olevassa mainoksessa oleva hinta, 2970 markkaa, on tämän päivän euroiksi muutettuna noin 65 euroa. Laitetta voi käyttää myös hyvin kuumassa vedessä valkopyykkiä pestäessä, eikä sillä pestessä tarvitse kastaa käsiä kuumaan veteen.

Pyykinpesu helpottui huomattavasti sähköisten pyykinpesukoneiden myötä. Työtehoseura esitteli suomalaisille sähköllä toimivan pyykinpesukoneen vuonna 1948. Ensimmäiset sähköiset pulsaattoripesukoneet tulivat Suomeen 1950-luvulla. Koneen toiminta perustui sisäseinässä olevaan pulsaattoriin, joka korvasi raskaan hieromisvaiheen pyörittämällä vaatteita pesuliuoksessa. Pulsaattorikoneiden käyttöön liittyi kuitenkin vielä paljon käsityötä, pesuvedet lämmitettiin erikseen padassa ja nostettiin ämpärillä koneeseen, huuhteluvedetkin vaihdettiin itse. Pulsaattoripesukoneissa oli tyhjennysletku, mutta niitä ei ollut liitetty viemäriin eikä myöskään vesihanaan. Koneet eivät tarvinneet juoksevaa vesijohtovettä, joten ne olivat käytössä muun muassa monella maatilalla vielä 1970-luvulla.

Koneen yläreunassa oleva kannesta väännettävä puristin helpotti osaltaan pyykin vääntämistä. Vedenvaihtojen välillä pyykki väännettiin telojen välistä kuivaksi ja vesi laskettiin pois.

Kun markkinoille saatiin vielä pieni tehokas linko, johon pyykki voitiin nostaa pesukoneesta, pyykinpesu alkoi helpottua merkittävästi, enää ei tarvinnut käsin vääntää raskaita märkiä tekstiileitä. Pulsaattoripesukoneista suosituin oli englantilainen Hoover, josta tuli käsite vuosiksi eteenpäin, vaikka kotimaiset Upo ja Rosenlew alkoivat nopeasti valmistaa omia pulsaattorikoneitaan. Hoovereita myytiin viidessä vuodessa 30 000 kappaletta.

Vuonna 1970 Upo toi myyntiin täysautomaattisen pesukoneen. Seuraavana vuonna jo 61 prosentilla kotitalouksista oli pesukone.

Sari Tauriainen

Lähteet:

Emännän tietokirja II L-Ö. 1957. Toimittanut Maija Suova. WSOY. Porvoo.

Törmänen Eeva 2014. Käsiä säästävä kone. Tekniikan historia 4/2014.

Vuorela Toivo 1973. Suomalainen kansankulttuuri.