Tamminen yölipas eli nattlåda

Kuukauden esine - Huhtikuu 2020

Ruotsin suurvaltakausi (Kustaa II Adolfista Kaarle XII:n kuolemaan) oli aatelin valta-aseman ja barokin aikaa. Huonekalujen esikuvat saatiin Suomeen toisaalta ranskalaisvaikutteisina Tukholman kautta tai vaatimattomampana englantilais-hollantilaisena muunnoksena. Suomalaiset huonekalupuusepät tekivät tuolit ja pöydät pääasiassa englantilais-hollantilaisen tyylin, kaapit ja arkut pohjoissaksalaisten ja hollantilaisten mallien mukaan. Kotimaiset huonekalut valmistettiin tammesta tai tammiviilusta, mutta erityisesti veistokoristeisiin huonekaluihin valittiin pehmeämpää puuta.

Arkut olivat tavallisin säilytyshuonekalu 1500- ja 1600-luvuilla. Sekä aatelisten että porvarien perukirjoissa se esiintyy yleisimpänä huonekalutyyppinä Ruotsissa. Monet olivat suoranaisia ylellisyysesineitä. Meillä renessanssi- ja barokkiajan arkut olivat etupäässä tuontitavaraa ja paikalliset valmistajatkin usein ulkomaisia mestareita. Tällaisia tammisia, leikkauksin koristeltuja loistohuonekaluja ylhäisö hankki kartanoihinsa varsinkin Juhana-herttuan lyhyenä Turun-kautena 1500-luvun puolimaissa. Jo 1600-luvulla ilmestyy kannen sisäpuolelle ja etusivuunkin maalausta: morsiusparin nimet, vaakunat ja vuosiluku akantus- ja laakerinoksien keskelle.

Arkkujen erityistyyppi on ns. yölipas, nattlåda, joka kuului yläluokan käyttöesineisiin. Erityisen tavallisia ne olivat 1600-luvun jälkipuolelta 1700-luvun puoliväliin. Termiä nattlåda käytettiin perukirjoissa ja inventaarioissa ja ne, joilla tuohon aikaan Suomessa oli kotonaan tämä huonekalu, nimittivät sitä todennäköisesti juuri ruotsinkielisellä nimellä. Yölippaaseen säilöttiin yön ajaksi hienoimmat liinavaatteet ja arvoesineet kuten pukukellot, korut ja toilettitarvikkeet. Lipas hoiti usein sekä kotihuonekalun että matkalaukun virkaa. Toisinaan siihen kuului taidokkaasti veistetty tai sorvattu jalusta. Laajalti kuninkaallisten piirien ulkopuolelle yölippaat yleistyivät 1600-luvun kuluessa. Turun puuseppien ammattikunta harkitsikin 1712 sellaisen sisällyttämistä mestarinäytteeseensä.

Suurvaltakaudelta on säilynyt lukuisia ruotsalaisia inventaariomerkintöjä yölippaista: ne olivat usein puuta kuten tammea, eebenpuuta - ajan suosikkia - tai mustaksi maalattua päärynäpuuta, mutta myös oliivipuuta ja koivua. Ne saattoivat olla päällystettyjä kallisarvoisella kankaalla tai koristettu hopeatyöllä. Göteborgin huonekaluista tehtyjen perukirjatutkimusten perusteella käy ilmi, että kaupungissa vuosina 1668-1788 kirjatut yölippaat oli lähes kaikki varustettu lukolla ja avaimella sekä heloitettu.

Yölippaaksi on tapana nimittää suurehkoa, melko matalaa, neliömäistä tasakantista lipasta. Yksi muunnos on samantapainen suorakaiteinen pieni arkku, jonka kansi on kupera. Yölippaaseen kuuluu poikkeuksetta lukko ja usein kantokahvat päissä tai yksi kannessa. Rakenne on vahva, ja sitä vahvistaa vielä ulkopuolinen heloitus. Hienoimpia koristeltiin eri keinoin: upotuksiin käytettiin kilpikonnanluuta, eebenpuuta, norsunluuta ja vuoraukseen valkoista taftia. Myös lakkatyö oli suosittua. Yleisin materiaali oli kuitenkin tammi yhdessä tinattujen rautahelojen kanssa. Lisäväriä lippaaseen saatiin veistokoristelulla, matalalla reliefillä tai maalauksella. Tämäntyyppisiä yölippaita oli 1700-luvulla jo kaikilla neljällä säädyllä.

Vähitellen erittäin käyttökelpoinen ja pidetty esinetyyppi korvautui epämuodikkaana muilla säilytykseen soveltuvilla huonekaluilla, kuten lipastoilla. Talonpoikaiskulttuurissa sillä kuitenkin oli paikkansa aina 1800-luvun alkuun. Ruotsissa yölippaan alkuperäinen nimitys ja käyttötarkoitus vaipuivat unholaan vuosisadan jälkipuoliskolla. Kirjassaan Svenska öden och äfventyr (1882) maansa kulttuurihistoriaan hyvin perehtynyt August Strindberg on aivan oikeaoppisesti osannut sijoittaa kreivittären yölippaan barokkimiljööseen. Tosin Verner von Heidenstamkaan ei ollut väärässä, vaikka hänen teoksessaan Karolinerna lipas tupakkapurkkeineen luo ajanhenkeä miehen huoneeseen. Mutta yölipas on ollut etupäässä naisten käyttämä huonekalu niin kuninkaallisissa kuin aristokraattisissa kodeissa, ja käytännön levittyä sosiaalisesti laajempiin piireihin siitä tuli sääntö.

Suomen kansallismuseon yölippaista yksi on varsin mielenkiintoinen, ei vähiten sisäkannessa olevan maalauskoristelunsa takia. Suorakaiteinen matala lipas (65 x 52 x 21 cm) on tammea ja pohja mäntyä. Sisällä vasemmassa päässä on ollut hylly ja mahdollisesti irtolaatikko pienesineitä varten. Ulkosivujen laakaleikkauskoristelu noudattaa selkeitä renessanssimuotoja, tyypillisiä mm. Saksassa. Tasaisen saranakannen nurkkia ja keskustaa koristavat neliapilarosetit. Päädyissä on rautakantimet, kulmissa pykäreunaiset helat, avainkilpi on rikkoutunut ja avain puuttuu. Lippaan taustatiedot ovat puutteelliset: se on ostettu museoon 1910 G. Karlssonilta Kirkkonummelta. Se on kuitenkin ajoitettavissa 1600-luvun jälkipuoliskolle. Lähempi tarkastelu tarjoaa erilaisia viitteitä sen valmistusajankohdasta, mikä ei ehkä heti ensisilmäyksellä avaudu.

Sisäkanteen on maalattu neljä porvarisnaista: Frau Magdalena tyttärineen. Naiset on kuvattu pituusjärjestyksessä votiivitaulujen esitysten tapaan ikään kuin kulkemassa kohti keskellä olevaa ristiä, joka puuttuu, samoin kuin sen toisella puolella seisovat perheen miespuoliset jäsenet. Toisinaan porvarisnaisten puvuissa yhdistyi eriaikaisia muotipiirteitä. Tässä kaikilla on yllään lyhyiden hihojen perusteella noin 1670 vaiheille ajoittuva muotipuku, naisten kampaukset otsatukkineen sen sijaan ovat vielä vuosisadan puolivälin muotia. Kullakin on hiuksissaan punavalkoinen nauhasilmuskoriste, jonka alta tummat suortuvat tulevat näkyviin erityisesti tyttärillä. Vyömäinen kaulus kehystää veneenmuotoista pääntietä. Kureliivimiehustan ristinyöritys ja kapeat valkeat esiliinat viestivät, että rouva tyttärineen kuuluu porvarissäätyyn. Äidillä on vasemmassa kädessään puoliksi avoin laskosviuhka, mikä tässä tapauksessa on melkoinen muodikkuuden merkki, ja tyttärillä kukkanen. Jokaisen kaulaa koristaa lyhyt muodikas helminauha ja miehustaa ruusuke tai koru. Taustana on puistomainen kukkien täplittämä vihreys, josta kummankin saranaraudan kohdalla erottuu etäisesti pinjaa muistuttavia puita. Aivan naisten kasvojen korkeudelle on symmetrisesti sijoitettu eräänlaiset tilat, joita rajaavat mustat suorakulmaisesti kohtaavat viivat ja toisessa kulmassa pysty punavalkoinen suorakaide. Oikean raudan oikealla puolella tilassa on puuryhmä, mutta vasemman raudan oikealla puolella puiden tilalla näkyy enemmän punaisia, mustalla rajattuja kenttiä. Maalin kuluneisuus tekee kohdasta vaikeaselkoisen. Yläpuolella taivaalla leijuu trumpetti. Sen edessä ilmassa on musta kirjain, ehkä F tai JF, ja alapuolella mahdollisesti ”E. Frau Magdalena P”, mikä tarkoittaisi kunnianarvoisa rouva Magdalena P.

Maalauksen viipyvä katselu herättää monta ajatusta ja kysymystä, joihin ei välttämättä löydy vastauksia. Ensinnäkin se välittää varhaisimpia säilyneitä viitteitä viuhkan käytöstä Suomessa. Melko usein viuhka on mukana ajan ruotsalaisissa muotokuvissa, mutta näin varhaisia esimerkkejä Suomesta löytyy vain muutamia. Ristiinan kirkossa on kuitenkin kreivitär Kristina Katarina Stenbockin muotokuva (noin 1640), jossa kreivittären vasempaan käteen on selkeästi kuvattu kaksivärinen strutsinsulista koottu viuhka. Turun museokeskuksen kokoelmiin kuuluu varakkaan turkulaisen kauppiaanvaimon Magdalena Wernlen muotokuva, jossa muutoinkin tyylikäs rouva pitelee kädessään tummakuvioista koristesäleistä laskosviuhkaa. Etelä-Eurooppaan alun perin itämailta omaksuttu viuhka kuului jo 1600-luvulla ylhäisönaisten muodikkaaseen asuun. Ranskalaisen muotiaallon vanavedessä viuhkan käyttö yleistyi 1600-luvun lopulla ja huipentui 1700-luvulla, jolloin laskosviuhkojen valmistus kehittyi Ranskassa tärkeäksi muotiteollisuuden haaraksi. Kiintoisaa on se, että vielä tuohon aikaan meillä harvinainen ylellisyysesine on esitetty näinkin arkipäiväisessä käyttöesineessä. Kuvatut porvarisnaisten asut osoittavatkin selvästi, että muotipuvun käyttö ei Suomessakaan rajoittunut 1600-luvun lopulla enää pelkästään aatelispiireihin. Tekijä on todennäköisesti tuntenut ajan muotipiirroksia, joissa viuhka yhdessä kasvoja suojaavan tumman naamarin kanssa on usein esiintyvä asuste. Viuhkan asentokin on oikea, mutta täysin hän ei ehkä ole ollut selvillä kuvattavastaan. Toinen vastaavanlainen esimerkki löytyy Rauman museon kokoelmissa olevan kirjoituspöydän kansilevyn sisäpuolen maalauksesta. Siinä käyskentelee rannalla pariskunta koirineen 1680-luvun manteu- ja takkipuvussa. Naisella on kädessään viuhka ja miehellä lierihattu. Vesilahden Laukon kartanosta Kansallismuseoon kulkeutunut renessanssityylinen tammiarkku on tehty 1673. Sen sisäkannen maalaus esittää puolestaan aatelispariskuntaa ajan mustassa hovipuvussa: miehellä takkipuku ja naisen puvussa lyhyet hihat, joiden alta paidanhihat tulevat pussimaisesti näkyviin. Sisältä arkku on verhottu ranskalaisilla muotikuparipiirroksilla (Bonnart, Pariisi noin 1680, Mercure Galant -lehti).

Yölippaan paikoin pahoin kulunut maalipinta jättää paljon arvailujen varaan taustan osalta. Sienimäiset puuryhmät tuovat mieleen sateenvarjoa muistuttavat pinjat muinaisen Rooman kuvastosta, ja suorakaiteiset levyt johtavat ajatukset seiniä verhonneiden vanhojen puutarhamaalausten aitarakennelmiin. Mitä taivaalla leijuva trumpetti tarkoittaa, entä punaiset kulissimaiset levyt? Viittaako taustan puutarha kukkineen johonkin toiseen maailmaan, täydellisempään? Onko tarkoitus ehkä ilmentää pyhää harmoniaa, kaunista puutarhaa? Maalaustaiteessa 1600-luvulla Maine (Fame) kuvataan naisena, jolla on trumpetti ja toisinaan myös enkelinsiivet. Onko kenties niin, että soittimen päähän sotkeentuneen maalin alle kätkeytyykin joku, joka puhaltaa trumpettiin ylistystä Frau Magdalenalle? Naisväki on kaiken kaikkiaan esitetty niin näyttävänä rintamana, että tuntuu kiehtovalta hahmotella mielessään lippaalle täydentävä pari: rouva Magdalenan miehen vastaavanlainen lipas - kannessaan naisten tilalla perheen takkipukuiset miehet.

Yölipas ei ole tällä hetkellä näytteillä.

Outi Flander

Kirjallisuutta:

Arkku. Arkkuja Tampereen kaupungin museoiden kokoelmista. Tampereen kaupungin museolautakunnan julkaisuja 6, 1974. Teksti Leena Willberg. Tampere.

Knutsson Johan 1989. Barockmöbler på Skokloster. Stockholm.

Kulturen 1944, 1967, 1981.

Pylkkänen Riitta 1970. Barokin pukumuoti Suomessa 1620-1720. Helsinki.

Yolipas Kuva 1
Yölippaan laakaleikkauksella toteutettua tasapintaista renessanssiornamentiikkaa. Kuva: Timo Ahola, Museovirasto.
Yolipas Kuva 2
Lippaan sisällä vasemmassa päädyssä näkyy jälkiä hävinneestä hyllystä. Kuva: Timo Ahola, Museovirasto.
Yolipas Kuva 3
Porvarisrouva Magdalena tyttärineen muotiasuissaan. Kuva: Timo Ahola, Museovirasto.
Yolipas Kuva 4
Yksityiskohta kirjoituspöydän (RM 354) kansilevyn sisäpuolen maalauksesta. Kuva: Elzbieta Djupsjöbacka, Rauman museo.