Tervahöyryn pienoismalli

Kuukauden esine - Syyskuu 2020

Vesikulkuneuvojen pienoismalleja on rakennettu vuosituhansien ajan. Rakentamisen motiivit ovat vaihdelleet uskonnollisista teknis-käytännöllisiin. Muinaisen Egyptin ylimyshaudoista on löydetty veneiden pienoismalleja, joiden uskottiin olevan vainajalle hyödyksi tuonpuoleisessa. Kirkkolaiva puolestaan on Suomessakin esiintyvä votiivimallityyppi, joka on useimmiten ollut merenkulkijan kiitos korkeampien voimien varjeluksesta vaaranalaisissa tilanteissa. Laivamallien maallisempaa säätyä edustavat niin kutsutut merimiesmallit, eli merimiesten valmistamat laivamallit. Tällöin malli on yleensä toiminut muistona laivasta, jolla rakentaja itse on seilannut.

Tarkempaa uskollisuutta esikuvalleen on edellytetty tiedeyhteisöjen ja museoiden teettämiltä rekonstruktioilta aluksista sekä varustamoiden niin sanotuilta telakkamalleilta. Koemalleilla puolestaan on testattu vielä suunnittelupöydällä olevan aluksen ominaisuuksia. Leikki ja ajanviete ovat usein pääosassa, kun on kyse valmiista sarjoista rakennetuista, radio-ohjattavista malleista. Sen sijaan suurempia, miehitettäviä alusmalleja voidaan käyttää merenkulun ammattilaisten aluksenkäsittelykoulutuksessa. Varsinkin ennen digitaalitekniikan vallankumousta pienoismalleja käytettiin paljon myös mm. elokuvateollisuuden tarpeisiin.

Laadukas laivamalli antaa kohteestaan autenttisen ja kokonaisvaltaisen kuvan ja toimii myös oivallisena dokumenttina aluksesta, jota ei enää ole olemassa. Vaikka moderni teknologia on suureksi avuksi tarkkojen laivamallien rakentamisessa, on korkeatasoisen mallin rakentaminen edelleen leimallisesti käsityötä.

Höyrylotja eli tervahöyry oli Saimaan vesistöalueella 1800-luvun lopulta 1960-luvulle asti käytetty puurunkoinen, tervattu lastialustyyppi. Alukset suunniteltiin erityisesti Saimaan kanavan sulkukammioiden mittoja ajatellen, jotta niillä pystyttiin mahdollisimman tehokkaasti siirtämään lastia järvialueelta merelle ja päinvastoin. Tervahöyryn vetoisuus oli tyypillisesti 100–140 nettorekisteritonnia ja tärkein kuormatavara oli puu, jota ennen Suomen itsenäistymistä vietiin suuria määriä Saimaan kanavaa pitkin erityisesti Pietariin. Itsenäistymisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana suuri osa höyrylotjista suuntasi Helsinkiin, mutta myös Viipurissa ja Suomenlahden muissa vientisatamissa käytiin. Pisimmillään matkat ulottuivat Norjaan saakka. Alustyypin kukoistuskautena 1920-luvulla Saimaalla liikennöi liki 200 höyrylotjaa.

Vuonna 2015 kuollut Ari Väärikkälä oli maamme arvostetuimpia mallinrakentajia. Suomen merimuseolla on kokoelmissaan useita hänen rakentamiaan laivamalleja, kuten esimerkiksi Mekrijärven muinaisveneen, matkustajahöyrylaiva s/s Saariston, kaljaasi Evin ja hinaaja s/s Halla XVII:n mallit sekä 1600-luvun hollantilaisen flöitin malli. Viimeksi mainittuun liittyy Merimuseon päänäyttelyssä esitettävä video, jonka kautta näyttelyvieras pääsee tutustumaan mallin moninaisiin rakennusvaiheisiin mallinrakentajan itsensä kertomana.

Niin ikään Väärikkälän tuotantoa on nyt esiteltävä tervahöyryn pienoismalli, jonka matka ajatuksesta vitriiniin kesti jonkin verran tavanomaista kauemmin. Väärikkälä oli jo 1970-luvulla alkanut kaavailla tervahöyryn mallin rakentamista ystävänsä Erkki Riimalan kanssa. Vuosia vierähti ja lukuisia muita malleja syntyi mestarin käsissä. Tervahöyrysuunnitelma ei unohtunut, mutta sai odottaa vuoroaan aina loppuvuoteen 2006, jolloin syntyi sopimus mallin rakentamisesta Suomen merimuseon uutta, merikeskus Vellamossa avattavaa päänäyttelyä varten.

Koska tavoitteena oli kuvata alustyyppiä, ei tiettyä yksittäistä alusta, oli mallin rakentamista edeltävä tutkimusprosessikin hieman tavallisuudesta poikkeava. Pääasiassa esikuvana käytettiin vuonna 1921 Savonlinnan Laitaatsillan telakalla tehtyjä laivapiirustuksia sekä vuonna 1914 rakennettua, Savonlinnan maakuntamuseon kokoelmiin nykyisin kuuluvaa tervahöyry Mikkoa. Mallia ei kuitenkaan noudatettu orjallisesti: mm. piirustuksissa kuvattu, epätavanomainen pyöreä peräosa vaihdettiin tervahöyrylle tyypillisemmäksi tasaperäksi.

Mittasuhteeseen 1:25 tehdyn mallin runko on miltei 150 vuotta vanhaa, onnekkaasti purkutalosta löytynyttä punahonkaa. Jokainen runkolankku on muotoonsa sahattu, höyrytetty ja paikoilleen asennettu. Osa vastaa kolmetuumaista, osa neljätuumaista lankkua, kuten alkuperäiset aluspiirustukset edellyttävät. Lankkuihin on lyöty yli 4 000 kappaletta 0,8 millimetrin puunauloja, joista jokainen on erikseen tätä tarkoitusta varten koivusta veistetty. Malli ei olisi täydellinen ilman rungon asiaankuuluvaa tervausta.

Mallinrakentajana Ari Väärikkälä oli tunnettu tinkimättömästä suhtautumisestaan yksityiskohtiin ja autenttisuuteen. Hänelle oli itsestään selvää, että kaarille rakennetun aluksen malli rakennetaan kaarille, ei umpipuusta. Aluksen lastina olevat koivuhalot on tehty pienistä koivun oksista, jotka on päällystetty tuohella. Näin syntyy vaikutelma metrisistä haloista. Materiaaleissa oli noudatettava aitouden vaatimusta niin pitkälle kuin mahdollista, ja yksityiskohtien tuli olla paitsi tismalleen alkuperäisen kaltaisia, myös mahdollisuuksien rajoissa toimivia. Niinpä tervahöyryn vinssit, ankkuripeli, ruori ja jopa aluksen sisältä löytyvä pienen pieni ruuvipenkki on tehty toimiviksi.

Poikkeuksellista Väärikkälän muihin malleihin verrattuna on tervahöyryn kylkeen tehty halkileikkausaukko, josta voi tutustua aluksen konehuoneeseen. Ratkaisu on luonteva, sillä onhan höyrykone aluksen sydän ja monelle sen mielenkiintoisin osa. Detaljeista yltäkylläisen konehuoneen kattoon on asennettu pieni peili, jonka avulla myös muutoin silmien ulottumattomiin jäävät yksityiskohdat paljastuvat katselijalle. Tarpeellinen valaistus saadaan kolmea alukseen piilotettua valokaapelia pitkin.

Konkreettisena muistona tekijästään on mallissa halkokärryä laakonkia pitkin työntävä lastaaja. Figuuri on veistetty tervalepästä ja mallina on käytetty lavastettua valokuvaa, jossa kärryn aisoissa on mallinrakentaja itse – luonnollisestikin oikeanlaisiin 1920-luvun työvaatteisiin sonnustautuneena. Halkokärryt on tehty Savonlinnan maakuntamuseosta saatujen kuvien ja mittojen mukaan ja niiden kyydissä on 1,5 mottia vastaava määrä koivuhalkoa. Rotevan hahmon asennossa voi aistia tekemisen meiningin: lastaus ei ollut asiat puolitiehen jättävän puuhaa, kuten ei ole laivamallin rakentaminenkaan.

Tervahöyryn pienoismalli on esillä Suomen merimuseon päänäyttelyssä Pohjantähti, Etelän risti.

Timo Kunttu

Video Pienoismallien lumoa. Mestarimallinrakentaja Ari Väärikkälä, avaa tästä.

1 2
Kuva: Marja Mattila, Suomen merimuseo.
1 7
Kuva: Marja Mattila, Suomen merimuseo.
1 8
Kuva: Marja Mattila, Suomen merimuseo.
1 1
Kuva: Marja Mattila, Suomen merimuseo.
1 3
Kuva: Marja Mattila, Suomen merimuseo.
1 4
Kuva: Marja Mattila, Suomen merimuseo.
1 5
Kuva: Marja Mattila, Suomen merimuseo.
1 6
Kuva: Marja Mattila, Suomen merimuseo.