Hevosen suokengät

Kuukauden esine - Kesäkuu 2019

Suo siellä, vetelä täällä.

Suomi on suoalaltaan maailman kuudenneksi soisin maa. Soita on jäljellä kolmasosa alkuperäisestä laajuudesta. Ojitettuja soita on myös ryhdytty palauttamaan luonnontilaisiksi hiilinieluiksi. Aikojen saatossa suot ovat tarjonneet suomalaisille paljon. Soilta on kerätty marjoja ja suomaata on muokattu pelloiksi, metsätalousmaiksi ja turvetuotantoon. Suot ovat myös olleet tärkeitä heinämaita.

Ennen heinän peltoviljelyn yleistymistä heinä kerättiin talteen luonnonniityiltä, joilla kasvoi luonnonvaraista heinää, ruohoa ja saraa. Luonnonniityt olivat kaikkea vetisistä suoniityistä kuiviin ketoihin. Kosteat turveperäiset niityt olivat parhaimpia heinämaita. Heinää oli tehtävä riittävästi, jotta eläimet säilyivät mahdollisimman hyvässä ruuassa talvikauden, jolloin ulkona ei ollut syötävää. Heinää eläintaloudessa todella tarvittiinkin: työhevonen kulutti päivässä heinää noin kahdeksan kiloa ja lehmä puolestaan neljästä kahdeksaan kiloa. Kesästä iso osa kuluikin eläinten ruoan talteen ottamisessa.

Heinä korjattiin viikatteella ja kerättiin hevosella pois kuljetettavaksi. Myöhemmin yleistyneet niittokoneet tarvitsivat ennen traktoreiden yleistymistä hevosen niitä vetämään. Kosteilla, vetisillä soilla hevosen kaviot upposivat herkästi syvälle suohon ilman suokenkiä. Soiden lisäksi suokenkiä käytettiin myös upottavilla pelloilla esimerkiksi keväällä raivaustöissä.

Suokengät toimivat lumikenkien tapaan ja estivät kavion uppoamisen syvälle pehmoiseen ja vetiseen maahan. Suokenkiä on voinut olla vain kaksi kappaletta, jolloin ne on todennäköisesti kiinnitetty takakavioihin. Suokengät on voitu myös kiinnittää jokaiseen kavioon. Suokenkäkävelyssä lienee tottumattomalla hevosella ollut opettelemista.

Suokengät ovat muutaman sentin paksuiset lautakappaleet, jotka on pyöristetty etureunasta. Suokengän keskelle on usein veistetty hevosenkengän muotoinen ura. Suokenkä kiinnitettiin kavioon metallisella rautakiskolla, jonka kireyttä sai säädettyä kavioon sopivaksi. Lautaan lyöty rautatappi piti lisäksi hevosenkengän paikallaan.

Kovin kotitekoisilta näyttävät suokengät ovat voineet olla itse tehtyjä, mutta myös ostotavaraa. Kiinnitysmekanismi on usein samanlainen ja vaikka puuosa olisikin itse tehty, on metalliosa voitu ostaa valmiina.

Suokenkiä tiedetään käytetyn ainakin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa W.H. Bordner patentoi kengän (marsh horseshoe) kiinnitysmenetelmän 10.5.1898. Patentti liittyi kengän nopeaan kiinnittämiseen ja irrottamiseen.

Kansallismuseolle keväällä 2019 lahjoitetut hevosen suokengät ovat kuuluneet Enossa syntyneelle Matti Nevalaiselle (1870-1962). Seitsenlapsinen perhe asui vuodesta 1916 alkaen Kiihtelysvaarassa Heinävaaran Törisevällä Matin ostamalla Riihikankaan verotilalla. Suokenkien tiedetään olleen käytössä 1900-luvun alkupuolella.

Leena Furu-Kallio

Lähteet:

Pesonen Hannu 2007. Liinaharja: Suomenhevosen Taival. Helsingissä: Otava.

Ranta Sirkka-Liisa 2006. Hellettä, Heinäpoutaa: Heinänteon Kulttuurihistoriaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Verkkosivu Google Patents: lue tästä (viitattu 3.5.2019).

Hevosen Suokengat
Hevosen suokengät (K12044a,b) Kuva: Timo Ahola 2019.